Ajankohtaista · Mietteitä

Silmukan kivijalkaliike lopettaa

Lankaputiikki Silmukan kivijalkaliike avattiin reilu kolme vuotta sitten, marraskuussa 2016. Nämä kolme vuotta ovat olleet ihania, sillä niihin on mahtunut paljon kauniita lankoja, neuleita ja kohtaamisia teidän mahtavien neulojien kanssa. Kiitos teille ihan jokaiselle! Nyt kuitenkin on tullut aika todeta, että kivijalkaliikkeen osalta tarina on tullut päätökseensä. Lopettamiseen on johtanut ennen kaikkea haastava taloudellinen tilanne,… Jatka lukemista Silmukan kivijalkaliike lopettaa

Ajankohtaista

Verkkokauppa uudistui

Alkuvuonna olen puuhaillut Silmukan verkkokaupan päivitystä uudemmalle alustalle. Nyt uusi verkkokauppa on vihdoin julkaistu! Ostoksille pääsee osoitteessa lankaputiikkisilmukka.fi/verkkokauppa. Verkkokauppa on päivityksen myötä hieman ketterämpi ja nykyaikaisempi. Toimivuutta toki kehitetään jatkuvasti, ja otan mielelläni vastaan palautetta ja kehitysehdotuksia! Uuden kaupan kunniaksi lisäsin myös talvialen, joka on voimassa sekä verkossa että kivijalkaputiikilla. Kaikki Katian ja Sandnesin langat… Jatka lukemista Verkkokauppa uudistui

Ajankohtaista · Langat · Tapahtumat

Suomen Kädentaidot 2019

Suomen suurimmat kässämessut tulevat taas 15.-17.11.! Silmukka on messuilla myös mukana osastolla C1030, joka sijaitsee C-hallissa aivan Idealavaa ja Ideakahvilaa vastapäätä. Kässämessujen nettisivuilla kannattaa vierailla tutustumassa vaikkapa ohjelmaan, pohjakarttoihin ja näytteilleasettajiin jo etukäteen. Messut ovat avoinna: Perjantaina 15.11. klo 10-18 Lauantaina 16.11. klo 9-18 Sunnuntaina 17.11. klo 10-17     Messujen aikana kivijalkaputiikki on suljettuna… Jatka lukemista Suomen Kädentaidot 2019

Ajankohtaista · Neulevinkit

Laine Magazine 9 ilmestyy syyskuussa

Laine Magazine 9: 1833  nyt ennakkomyynnissä!  Lehti ilmestyy perjantaina 20.9.2019 ja omasi voit varmistaa ennakkoon jo nyt. Tilaamaan pääset Silmukan verkkokaupasta: silmukka.verkkokauppaan.fi Silmukassa on myös muita neulelehtiä juuri nyt tarjouksessa, mm. Interpretations 6, sekä Laine 6 & 7 alennettuun -10 % hintaan.   Tampereella tehty upea kansainvälinen neulelehti Laine Magazine ilmestyy jälleen syyskuussa. Kauniin lehden sivuilta… Jatka lukemista Laine Magazine 9 ilmestyy syyskuussa